sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Sunnuntai-iltana


Piti sytyttää muutama kynttilä illalla olkkariin.
Nuo "jouluruukut" on ollu koko vuoden käytössä 
ja anopinkielet viihtyvät niissä mainiosti.
Tiimarin feikki-mariskoolissa kasvaa pieni kitukasvuinen kukka.
Siihen pitäisi istuttaa jotain helppohoitoista.


Kirpparilöytö-lyhty on kyllä todella kaunis.


Siitä asti, kun kannoin tämän valokranssin kirpparilta kotiin, 
se on ollut milloin missäkin tiellä.
Eihän sitä ollut järkevää enää vinttiin kantaa joten tänään laitoin sen makuuhuoneen 
piirongin peiliin loistamaan.
Muutaman sammuneen valon tilalle kiinnitin paljetti-riikinkukon.
Olkoon nyt noin.
Saattaa olla, että tämä siirtyy myöhemmin olkkariin, mutta nyt saa olla tuossa ja tuoda tunnelmaa tänne makuuhuoneen puolelle.


Onhan se glögikausi avattava.
Kynttilä, kirjoitusalustan taskuun minikokoinen joulukalenteri
ja glögiä.
Ihan vaan Valion, sitä punaista.
Nam.


..ja tietenkin rupesi naurattamaan, 
kuten monena vuonna tähän samaan aikaan,

Jäi eilen postaamatta yksi juttu tuolta Stockkalta, minkä hankkimista mietin.
Koska mun ruokapöytä on aika kapea 4 hengen pöytä, 
niin tällainen kapea maljakko voisi mahtua olemaan pöydällä jopa ruokailun ajan.
Hintakaan ei sinänsä ole paha.


Ja tuotahan voi käyttää ympäri vuoden.
 Kukkia en paljon voi maljakossa pitää, kun on nuo lentävät puutarhureinakin kunnostautuneet otukset, mutta sopisihan tuohon vaikka sammal ja muut metsän omat koristeen. Tätä täytyy käydä hypistelemässä ihan paikan päällä.

Tänään Ovi Jouluun -blogissa oli kirjoitus että moni ihmettelee, että "mihin se joulu meni".
Olen samaa mieltä kuin kirjoittaja, että Joulu on niin ihanaa aikaa, 
että siitä kannattaa nauttia kunnolla; pitkään ja hartaasti. 
Jos marraskuussa aloittaa ja Nuutinpäivänä pistää joulun pakettiin, se kestää 2,5 kuukautta.
Mutta... tämän taitaa ymmärtää vain jouluttajat :-D

Tänään on sunnuntai, huomenna vielä vapaapäivä.
Tässä on ollut
 kaikenlaista viime viikkoina työssä ja omassa elämässä ja tämä jouluttaminen ja 
blogiin kirjoittaminen on ollut ihana tapa tyhjentää päätä ja rauhoittua
- sellaista omaa aikaa.

Nyt kun vielä ehtii, pitää käydä kaupassa.
Muuten tulee aamulla itku, kun ei ole kahviin maitoa.
Samalla voisi ostaa vähän vaahtokarkkeja kaakaoon.
Edellinen pussi meni jo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti