torstai 15. marraskuuta 2012

Yösiivousta

Ajattelin aloittaa tuon keittiön puunaamisen. Pinta-alaa on huimat 2,9 m2 eli periaatteessa siihen ei kauhean kauan mene. Joulun alla nautin siitä, että töiden jälkeen myöhään illalla voi kaikessa hiljaisuudessa hinkata kaakeleita ja kuunnella hiljaisella joulumusiikkia.

Jotenkin se vaan kuuluu jouluun, että siivotaan koti kauniiksi; itse ajoitan esimerkiksi sen vuosittaisen hellan taustan putsaamiseen juuri joulun alle. Voisihan sen toki muulloinkin tehdä, mutta jotenkin on ihanaa, kun kotona on tosi siistiä jouluna.

Viime vuonna olin 2 viikkoa ennen joulua kipeänä ja vielä joulupäivänäkin kuumeessa, joten viime joulu meni vähän niin kuin usvassa ohi.

Tänä vuonna aion ottaa sen takaisin ja tehdä kaiken perusteellisesti. 
Iltatyöläiselle tämä yösiivous sopii, vaikka menisi nukkumaan klo 02 jää aikaa riittävän pitkille yöunille. 
TAidan siivota tuon kettiön ensin ja ottaa sitten pari "ennen" kuvaa. 
Joo, yökuvaus on hankalaa mutta onko sillä niin väliä.

Tässä muutamia siivousvinkkejä ja juttuja joulusiivouksesta
http://kotiliesi.fi/joulu/joulupuuhaa/12-vinkkia-joulusiivoukseen
 http://www.menaiset.fi/artikkeli/sisustaminen/joulusiivouksen_kolme_tasoa
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/juhlat/joulu/helppo_joulusiivous
http://ellit.fi/koti-ja-sisustus/joulu/joulusiivous-kannattaa-aloittaa-ajoissa
http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/hyva_arki/1763/_tee_joulusiivous_simsalabim_tyyliin
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10325288  :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti