lauantai 26. marraskuuta 2011

Esimerkkejä värien käytöstä

Tämän kirjoituksen ideana toiminut alkuperäisteksti löytyy englanniksi täältä

Värien tärkeys
Monesti ihmisilläe väri on muotoa tai materiaalia tärkeämpi - vaatteissa, huonekaluissa yms. Meille värit tarkoittavat eri asioita, me yhdistämme värit eri tunteisiin ja muistoihin. Valkoinen seinä voi olla jollekin kauhistus, jollekin ihanuus. Toiset haluavat pastelleja ja muita lempeitä värejä ja toiset haluavat värit kirkkaina ja vahvoina. Valitse niitä värejä, mitkä tekevät SINUT onnelliseksi, saavat aikaan hyviä tunteita. Ja jos vaikka sohva ei sovi siihen väriskaalaan - peitä se vaikka päiväpeitolla joulun ajaksi.

Testaa!
Monet värit, joiden vahvuus on sama, sopivat usein yhteen. Tummat värit yhteen,pastellit yhteen, Monet värit voidaan yhdistää metalliväreihin; esim. kultaan, hopeaan ja pronssiin. Myös valkoisen ja mustan voi yhdistää kaikkeen. Mene reilusti joulupallo-osastolle kaupassa ja kokeile yhdistelmiä, miltä ne näyttävät yhdessä... Ja siitä vaan teemaa /väriskaalaan rakentamaan.


Yksivärisyys - Sekin on mahdollista, että valitsee yhden värin ja koristelee sillä värillä. Koristeiden sävyn ei tarvitse olla kuitenkaan sama, niiden materiaali voi olla hyvinkin erilainen ja koriste voi olla joko mattapintainen tai kiiltävä, pehmeä tai kova, metallinhohtoinen tai pastelli.




Muutama vihreä esimerkki yhden värin käytöstä 


Lämmin vastaan kylmä-  Jos yhdistät joulun takkatuleen, kynttilöihin ja lämpöön, käytä lämpimiä tulen värejä, kultaa punaista, oranssia, pronssia, lämpöisiä keltaisia sävyjä. Jos joulu tuo sinulle mieleen pakkasen, lumen, valkoiset hanget, käytä kylmiä värejä kuten valkoista, hopeaa, sinistä, turkoosia jne. Myös luonnosta löytyy elementtejä näihin sisustuksiin. Harmaa kelon oksa tai valkoinen jäkälä ovat kylmiä ja ruskeat kävyt, pähkinät, kanelitangot ovat lämpimän sävyisiä.
 Tähän loppuun vielä hauska vaihtoehto joulukuuselle. Kirjaintarrat seinään... tai voihan ne toki maalatakin ja peittää 11 kuukauden ajan seinäkankaalla, kaapilla tai taululla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti